5.10.2011

Suhdeologiaa

Olen seurustellut nyt kahdeksantoistakesäisessä elämässäni viisi kertaa. Tällä hetkellä on menossa juurikin tuo viides rundi, se paljonpuhuttu jota moni odotti (joko kauhulla tai riemulla. Kiitos tukijoille ja tietenkin anonyymeille, ilman teitä olisimme tuskin tutustuneet näin hyvin - ja ennenkaikkea tavanneet niin pian. Miltäs nyt tuntuu?)

Neljästä aiemmasta lienee turha ruveta turinoimaan sen kummemmin. Ovat kestäneet kahdesta vuodesta kuukauteen ja tasoiltaan hyvin vaihtelevaa luokkaa. Kertonee jotain, että ne ovat menneisyyttä ja luojan tähden sinne saavat jäädäkin. Mutta mainittakoon, että kaikkien exieni kanssa olen oikein hyvissä väleissä.

Mutta koska jostakin lienee autuaaseen lukijalegioonaani iskostunut ajatus, että olen jonkinsortin seksimessias ja suhdeguru, niin tulipa tuumaksi, iskipä aatteeksi sulkakynäillä pienisuuri suhdeopas tänne blogiini teidän tutkailtavaksenne. Niksejä neuvottomille, pikkupurtavaa poropeukaloille ja apua avuttomille, kuinka kantturasta kuoritaan kisumirri. Teksti vaatisi loputtoman määrän varoituksia (johtuen viimeaikaisesta inhovaasiosta jokaisesta somekanavani solkasta), mutta tyydyn linkittämään tähän tuiki tärkeän informaatiosivuston: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarkasmi sekä lisäämään, että KAIKKI HERKKÄHERMOISET HIESKARPALOT SULKEKOOT SIVUSTON TÄHÄN JA JATKAKOOT MUIHIN TOIMIIN, kuten maiharinkiillotukseen.


1. Suhteen aloittaminen...
- On asia joka kannattaa unohtaa heti alkuunsa, ellei ole aivan varma asiasta. Tarkistettuasi halukkuutesi sekä keskusteluasi itsesi kanssa vakavasti peilin ääressä, sekä päädyttyäsi myöntävään vastaukseen omassa pikku päässäsi on aika kääntyä ystävien puoleen. Sääntö numero yksihän on, että jolleivät frendisi pidä ehdokkaasta, on haistettava virheen lemu. On muistettava, että ystäväsi tuntevat sinut sinua paremmin ja että ypärilläsi pyörii usein kuvajaisia itsestäsi. Tämän tehokkuus kumoutuu vain, jos kaveripiirisi koostuu pelkistä existä. Mutta pointtina oli, että jolleivät ystäväsi tule ehdokkaasi kanssa toimeen, niin tuskinpa tulet pidemmän päälle sinäkään.

2. Flirttailu...
- On taitolaji jota kirjoittaja itse ei koskaan oppinut vaan rämpi eteenpäin suhteiden sotarintamalla epätoivoisesti sammaltaen niitä kliseisimpiä. Toki tiedämme, että flirtti lähtee pienistä asioista;
- Silmien räpsyttelystä (Ei kännilupsumisesta)
- Hymystä (Ei hampaattomasta irvistelystä ja kielenheiluttelusta sormien välistä) sekä
- Myhäilevän seksikkäistä katseista ja katseenväistelyistä (Ei siis epäilyttävää stalkkausta ja tuijottamista, kun toinen yrittää vältellä haukansilmiäsi baarin toisessa päässä).
On hyvä aloittaa keskustelu miellyttävästi välttäen päällekäyvää asennetta. Tehkää siis juuri päinvastoin kuten minä; Allekirjoittanut mulkaisee alta kulmain, hörppää olutta, kävelee uhrin luokse ja seuraavaksi näkyy peilissä puoli kasvollista punaista kämmenenkuvaa.

Iskulauseista saattaa myös olla avitetta jos tilanne on kertakaikkisen jumissa. Välttäkää niitä limaisimpia - ainoa oikeasti toimiva on tarjota juotavaa. En ole vielä tavannut ketään, jolle ei ilmainen napsu maistu. utta auta arias taivas, jos se lortto kuvittelee vain juovansa rahasi ja livistävänsä..

3. Jättäminen...
- Ei ole koskaan sujunut - eikä tule sujumaan - kivuttomasti. Mutta kaikkeen kannattaa suhtautua kuten pirtelöön: aluksi se on makeaa, keskivaiheessa alkaa jo kyllästyttää ja kun lopulta koko tonkka on imetty kuiviin, on aika asettaa purkki nätisti sinne minne se kuuluukin. Ehjänä mieluusti, jotta kierrätys pysyy käynnissä. Kaikkien pirtelöt eivät tietenkään toimi näin (eikä kukaan tässä vaiheessa enää tajua mistä puhun), mutta joka tapauksessa. Älä roiku kiinni missään, mikä ei selvästi toimi. Repäise se irti itsestäsi kuin punkki juuriaan myöten. Keskustelu mahdollisesta päätöksestä on hyvä aloittaa lempeästi, eikä kuten minä (lue: jääkaudenviileä ilmoitus, että tää ois tässä moro).
Älä vajoa masennuksen synkeään kehtoon, vaikka kyseessä olisi ollut minkälainen uljas urho. Uusia tulee ennen kuin ehdit entisen ylittää ja ennen kuin huomaatkaan, elämä vie sinua eteenpäin kaulapannasta kiskoen. Joskus laahustaen, joskus polvet maata raapien. Mutta usko mua - kaikesta selviytyy. Myös Samuli Edelmannista.

4. Romantiikka...
- On puhdasta kieroilua. Romantiikkaan pohjautuvat suhteet lähtevät yleensä siitä, että on päällä sotatila - kumpi tuhlaa enemmän rahaa, kumpi on huomaavaisempi, kumpi pääsee tossun päälle kun kyseessä on lemmenluikuttelu?

Unhoittakaa ne iänikuiset tuhannet ruusukimput ja suklaarasiat, nyt laitetaan järeät aseet kehiin.
Helpoiten niskan päälle kapuaa, kun on perusolemukseltaan antiromantikko. Näin ollen joka kerta, kun näytät häivähdyksenkin lemmekästä leimahdusta, saat osaksesi ehdottoman palvonnan ja valunnan (ymmärtäkää kuinka haluatte) kumppanisi osalta.
Jos et joka päivä sepittele imelikkäitä runoja tai vie häntä teattereihin, alkaa sydämesi sytyttäjä arvostaa kummasti jopa sitä, kun avaat oven hänen edellään tai tarjoat kahvit. Tuskin kovinkaan moni jaksaa päivittäin nuokkua sohvalla, kun luet neljäsivuista oodiasi elämäsi ykköselle, tasoluokkaa ala-aste. Kömpelöt riimiyhdistelmät roskakoriin - on aika ottaa kova kovaa vastaan.

5. Kehuminen...
- Sujuu parhaiten kun ei yritä yhtään. Toki, silloin tällöin on tervettä laukoa edes jonkinsortin kohteliaisuuksia. Jos vielä osaat kohdistaa ne niihin osiin naistasi tai miestäsi, jotka ovat hänestä kaikkein kamalimpia, niin avot, taivaan portit aukeavat hempeästi narahtain. Tietysti, jos hän sattuu olemaan vaikkapa neliraajahalvaantunut, on hyvä ymmärtää, että "Aahh.. sun ihana veltto ruhosi.." ei ole välttämättä kaikista parasta antia. En myöskään usko kumppanisi kiihottuvan suonikohjujen suuteloinnista tai ihraperseen hyllyttelystä. Tiedosta rajasi äläkä mene niiden yli. Jos nainen kysyy onko hän lihava, vastaa että älähän akkaseni kysele tyhmiä ja juokse. Sillä vastasitpa mitä tahansa, mankelointi odottaa joka tapauksessa.


Nyt, kun jokainen teistä lukijoistani tuntee sen pienen Casanovan sisällään, saatatte kehitellä tarvetta lähteä jahtiin kevään riehuessa rinnassanne. Pöyhikää kuontalo kuohkeaksi kuin riikinkukolla ikään, sipaiskaa vähän väriä kalmankalpeille kasvoillenne ja valloittakaa se unelmienne lemmitty kuin vettä vain. Älkääkä sitten haastako raastupaan jos neuvoni jättävät toimimatta - en anna täyttä takuuta. Valitettavasti olette viime kädessä omillanne.

Lukijat