Jannelle.

Olit mies, joka jätti aina askeleensa taakseen, etkä koskaan katsonut yli olan. Mikä mennyt oli, sai jäädä - katseesi hamusi jo seuraavaa seikkailua. Olit syntynyt kulkemaan. Repullinen vaatteita riitti, etkä aikaillut koskaan. Jokin sinussa veti eteenpäin. Sinun rauhasi on minun rauhani ja siksi nukun yöni levollisesti kun nyt tiedän, ettei sinun ole kiire, eikä hoppu enää minnekään. 

Kun näin sinut siinä viimeisellä sijallasi niin levollisena, mietin vain, että kuinka niin rauhaton sielu voikaan näyttää niin rauhalliselta lopultakin. Silloin ymmärsin: Sinun tiesi oli täysi. Pääsit viimein perille. Toivon kuitenkin, ettet mennyt kovin kauas, sillä tarvitsen opastustasi ja viisauttasi yhä omalla matkallani - ja kun kerran tulen perässä, niin olethan vastassa siellä.

Vaikka olet nyt poissa, tunnen sinut lähelläni koko ajan. Elät muistoissani niin vahvasti, että kuulen korvissani sinut yhä silloin tällöin. Mietin, kuinka olisit kommentoinut jotakin, tai miten olisit toivonut minun toimivan milloinkin. Viimeinen lauseesi minulle onkin ohjenuorani tästä eteenpäin: "älä hölmöile".
Lupaan, että saat vielä olla minusta ylpeä, jahka tapaamme jälleen. Lupaan, että kunnioitan muistoasi jatkamalla yhdessä aloittamaamme polkua niin, että voimme sitten yhdessä tuolla puolen jutella kaikesta mitä sen varrella näin ja koin.

En tule koskaan unohtamaan tapaasi katsoa maailmaa. Se oli ainutlaatuinen. Osasit nähdä tämän todellisuutemme ohi ja napata ihmeet arjen harmaan tavallisuuden keskeltä. Olit paitsi käsittämättömän älykäs, niin myös päättäväinen, luotettava, huolehtivainen, aidosti hauska ja tietty yhä uusia yllätyksiä pursuileva kumppani - sekä tietysti paras ystäväni. Kasvatimme toinen toisiamme. Olit aina siinä, kun sinua tarvitsin, etkä epäröinyt tuoda naurua epätoivon keskelle. Sinulle elämä ei ollut niin vakavaa, vaan yksi seikkailuntäyteinen etappi monista. Sinä teit minusta vahvemman, viisaamman, päättäväisemmän, toivorikkaamman ja ennen kaikkea avoimemman sekä avarakatseisemman ihmisen. Siitä - kuten en monista muistakaan asioista - pysty kiitollisuuttani edes ilmaisemaan. 

Ilman sinua en olisi se, joka olen tänään. Tahdon kiittää sinua näistä kaikista vuosista, jotka valitsit viettää juuri minun kanssani - se oli etuoikeus. Siis kiitos vielä kerran ja.. Niin. Nyt minun on kai toivotettava jälkeesi ilmoille kohoava viimeinen hyvästi. Rakastan sinua iankaikkisesti - sillä ei mitään, eikä ketään sunlaistas ennen sua, eikä sun jälkeen.

Nyt sä saat sen. Saat luvan mennä. Hyvää matkaa, mupu, me nähdään vielä. 

Loppuun Jannelle kirjoittamani ja muistotilaisuudessaan lukemani runo. 

"Oli kätes yhä lämpöinen silloin
Kun luoksesi lopulta saavuin,
Mua voimin kai ootit sä viimeisin
Ja sua hetken vain syleilin

Vaan ei mikään, ei mikään murtais mua niin
Kun siinä itkin, pyysin, rukoilinkin,
Etkä sittenkään sä koskaan enää
Puristanut takaisin

Niinpä huomista ei ollut,
Vaan se tuli kuitenkin
Mä yksin aamuun heräsin
Oli paikkas nyt tyhjä ja ymmärsin;
Äkkiä kuolemaakin enemmän
mä elämistä pelkäisin

Olkoon siis niin, mä kuiskasin
Ja vuokses tuuleen lupasin:
Tulevat tunnit, päivät, vuodetkin -

Sun muistos ois kaikki mille eläisin."

Se päivä

Mä en tiedä kuinka aloittaa. Paras siis aloittaa siitä, mistä kaikki alkoi. Siispä palaamme päivään ennen kaiken romahdusta, 27.4. Perjantaihin. Oulun yliopistollisen sairaalan ulko-oville.

Mä suutelin sitä neljä kertaa, kuten aina. Onnea tuomaan. Se oli meidän tapa. Mä sanoin rakastavani sitä ja se sanoi samaa mulle. Lähdin poispäin kyytiäni kohti, ja hän huikkasi mulle: "älä hölmöile". Mä vastasin, etten tietenkään.

Mitä kaikkea nyt sanoisinkaan, jos olisin tiennyt seuraavan aamun tapahtumista.

Lauantaiaamu, 28.4.
Istuin kavereiden luona viettämässä aikaa. Puhelin soi. Hänen äitinsä soittaa, paras vastata, voi olla tärkeää.
"Janne on tajuton ja odottaa aivoleikkausta." Romahdus. Paniikki. Mitä jos, mitä jos, ikuisesti mitä jos.

Sitten tuli puhelu, joka kirjoitti uusiksi kaiken, kaiken sen mitä olen, kaiken mitä musta tulisi ja kaiken, mitä olin pitänyt todellisuutena.
"Janne on aivokuollut."

Muistan vain huutaneeni lattialla loputtomasti ei. Joku toinen kai puhui hänen äidilleen. Käski pitää mut kasassa. Mut enhän mä kasassa ollut. En olisi enää koskaan. Siihen hetkeen olin enää puolikas. Aikojen loppuun saakka.

Siinä sängyllä mun rakas poika oli vielä  niin lämmin. Me oltiin kaksin. Mä pidin kättä sen rinnalla ja tunsin heikon sykkeen. Hengityskone hoiti loput. Elvytyskielto oli voimassa. Mä silittelin sen kiharaista tukkaa ja puhuin hiljaa sen korvaan. Kerroin kuinka äärettömästi ja ylitse rakastankaan. Pyysin, älä mene vielä.

Sitten se tapahtui. Havaitsin sykkeen kadonneen. Janne oli poissa. Suuremmassa ajassa, eikä mikään olisi enää kuten aina.
Mä olin yksin. Täysin yksin universumissa.
Me oltiin aina kaksin. Me oltiin yksikkö. Meillä oli jotain, mitä harva kokee koko elinaikanaan. Ja nyt se kaikki revittiin musta kuin iho päältä.

Tää tukahduttava suru, tuska, epätoivo, kaipaus. Tää miljoonan vuoden yksinäisyys. Tää menetys, se muutti jotain musta. Jokin mun sisältä on nyt poissa. Yhteys pysyy, mutta silti tunnen hukkuvani. Valo alkaa hiipua yläpuolelta, keuhkot täyttyvät vedestä ja mun happi käy vähiin. Pohja hahmottuu.

Vetäkää mut ylös, sukeltakaa mut. Mä en tiedä missä ranta on, missä suunnassa elämä jatkuu. Mä tukahdun.

Janne, varjele.

Syntymästä velkaa

Jännä, miten joillekin vanhemmille yksin se, että jälkikasvu pääsi edes työntymään ulos värkistä riittää kertamaksuksi sen uuden ihmisen täydestä kunnioituksesta paskojakin vanhempiaan kohtaan iankaikkisesti, tyyliin "äiti on aina oikeessa, koska se on äiti". Enkä puhu siitä, jos vanhempi on oikeesti psyykkisesti sairas, vaan kun ei osatahalutapystytä antamaan syntymälahjaksi juuri muuta kuin olemassaolon vaatimaton vaiva. Tekijänä olet vähintään kasvatuksen velkaa. Halusit, nyt hoidat. Miten se voi kunnioittaa sua, jos et tee mitään sen eteen?

Joskus ollaankin sitten vanhempina täysiä tunnetyhjiöitä oman kasvatuksen takia, eikä millään tavalla täytetä minkäänlaisia perusvelvotteita - ei edes oletuksena alkeellisia. "Ei pyge shh nope töist just ugh oo hiliaa kakru shh". Puhumattakaan, että alettas jopa korjaamaan niitä suvun perintönä siirtyneitä vahingollisia käytösmallikierteitä.

Joskus sitten vanhemmiten hoksaat, että ainakin elät vielä. Porukoina sulla on kaksi tunnetasolta perunaa muistuttavaa tuntematonta kannattelemassa lavasteita pintasiistissä muka-kodissa. Alat miettiä, että no, turpaan tuli usein ja mitä on kunnioitus, mutku ne kerran vatkas geenikeitot tulille nuorena ruotsinlaivalla jurrissa, niin miten sä oot siitä auki koko elämäs verran kiitollisuutta ja arvostusta? Suthan tehtiin, ehkä vahingossa. Ei sulla pitäs olla mitään velvoitetta tahi pakkoa maailmassa odottamassa. Et saa joutua maksamaan vaan koska oot nyt olemassa. Aiotko tosiaan syöttää vanhempiisi oman onnesi, kastella niiden multia omilla voimillasi, elää valhetta koska perinne, pakko ja pelko? Korvata pelkästään se, että oot?

Muistakaa, lukijaiset: ikinä ei ole pakko sietää mitään, ei ketään, ei koskaan.

Suomen Sisilia

Kuten jotkut teistä saattavat tietää, olen asustellut viimeisen vuoden maalla, Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevassa pienessä ryteikkökylässä, viimeisten villimiesten ja karvahattujen asuttamassa Ruukissa. Paikassa, josta todella riittäisi kerrottavaa kolmen blogin verran ja paikassa, josta kukaan ei jaksa lukea edes yhden tekstin verran. Tämä Suomen Sisilia ei ole mielestäni koskaan saanut arvoistaan tunnustusta - Nyt on jo jukoliste aika!
(Huomio: Tekstin autenttisuuden säilyttämiseksi kirosanat on tässä tekstissä muutettu sopivampaan muotoon.)

Ympäristö 

Koska kukaan teistä ei kuitenkaan tiedä, missä Ruukki sijaitsee, annan vähän tuntumaa.
Se on Oulun lähellä, eli lähistöllä on vettä. Paljon.
Koskapa on lähistöllä vettä, on lähistöllä myös itikoita. Aivan jumalattomasti.
Jos metsään haluat mennä nyt, niin hei tossa on sellainen takapihalla.
Meren kuulet kuohuvan, ellei junan jyrinä peitä kaikkea elämää alleen puoli kolmelta aamuyöstä.

On siis vettä, itikoita ja metsää. Tämän lisäksi on suunnattoman määrän harraste- ja ajanviettomahdollisuuksia tarjoava Ruukin keskusta, eli Sale, K-Kauppa, pizzeria, ottoautomaatti sekä paikallinen monopolijuottola, Tervatupa, josta kerron lisää myöhemmin.
Nähtävyyksistä mainittakoon "monttukoulu" ja "rantabaari" -
Joka on siis kiviröykkiö kosken rannassa. 

Ihmiset  
 
Ruukin noin 5000 asukkaan sekava kylähässäkkä pitää sisällään melko homogeenistä väestöä - Tai ainakin heidät voi kaikki jaotella vailla vaivaa selkeisiin pienryhmiin. Näitä ryhmiä ovat:

1. Vanhukset.
Vanhukset lienevät Ruukin suurin asukasryhmä. Elo täällä "mualla" on raukeaa, joten mummut ja paapat eivät ehkä ole yhtä sitruunalla naamaan hierottuja kuin siellä kaupungin epileptisessä sykkeessä. Päinvastoin, Ruukin vanhempi väestö on tarmokasta, ylitsetallaavan pirtsakkaa ja perhana ethän nää ossaa mittään anna kun minä!
Väistä, kun kuulet rollaattorin äkäistä kitinää. Pian ohitsesi suhahtaa harmaa vauhtiviiva matkallaan kohti lauantain lottorivitystä - Ja pari metriä perässä tulevat poskirypyt.

2. Levoton nuoriso.
Ruukki ei juurikaan tarjoa tekemistä alle 40-vuotiaille, joten nuoriso täällä on lievästi sanottuna ahdistuneen oloista. Jos sinulla ei ole mopoa, mönkijää, traktoria tai lehmää, tulet tuskin pysymään kylän Helvetin Perkeleiden perässä. Perjantaisin vedetään römpsärallia kylänraitilla aution sossulan edessä, ja joskus harvoin päästään jytäämään Suomi-iskelmän tahtiin koulun diskoon.
Muina päivinä kyttäillään Salen edessä kulkupelit hyristen, että mitäs se naapuri osti. Ihan oikeasti.

3. Narkkarit.
Koskapa on nuorempi väestö niin ahdistunutta, on suurimmalla osalla edessä se väistämätön päihdehelvetti. Kaljaa saa kaupasta, naapuri kasvattaa kukkaa, voe vitura yks Raipe sai jostain jotain, hei kokeile tätä, tää on tosi jees. Yhtäkkiä huomaat, että kädestä käteen kulkee melkein mitä vain, ja meno on ihan että mitä, missä, kuka mä oon? Sossun luukku ratkeilee kuun viimeisinä päivinä liitoksistaan, kun kukin vuorollaan toimittaa tiliotteita ja selitteleviä selostuksia menoista ja tuloista punakynillä varustettuna. Sitten ihmetellään yhdessä, että miten se onkin elämä niin sekaisin ja perseestä. No enpä tiedä, olisiko vuosikymmenien kamanvedolla osuutta?

4. Lestat.
Saan varmaankin huomenna haulikosta ohimoon, jos.. Tai siis, lestadiolaisethan, nuo rakkauden ja Jumalan pyhät lähettiläät, he ovat Ruukin ainoa järkevä ja ehdottomasti avoimin väestönosa. On elämäkin muilla lapsilla sitten myöhemmin helpompaa, kun jo alakoulussa oppii väistämään ja pelkäämään parempaa ja ylivertaisempaa. Mitä sitten jos pari kertaa nokka punoittaa ja silmää vetistää, opitpahan olemaan. Hyväveliverkosto on toimiva johtojärjestelmä ja asiat hoituvat kivasti kun valta kulkee suvussa. Nämä pyhät, jatkuvasti poikivat karitsat tekevät sinulle kyllä kerralla selväksi, mihin kohtaan ravintoketjua kuulut.

Menomesta(t) 

Oikeastaan menomestoja täälläpäin on tasan yksi, ellet sitten repäise ja köröttele Paavolaan haukkaamaan hampurilaista. Perjantaisin on tyämiähen ilona ottaa muutama kylmä keskiketterä, rasautella saunassa piikkisellä vihtalla pois viikon hiet, tilata yksi kylän kolmesta taksista ja lähteä viihteelle Tervatuvalle.
Tervatupa on lähes myyttisen maineen Jyväskylässä asti saavuttanut pubipahanen, jonne Ruukin kerma kokoontuu viikonloppuna iloliemen ääreen juhlistamaan elämän ihanuutta.

Tai sitten ei.

Pöydissä istuu joukko uupuneita, ruttuisia rusinoita, karvahatut niin syvällä päässä että tuurilla saattaa nähdä leuan viimeisten partakarvojen riemukkaan väpätyksen kun tuoppi tuodaan tiskille.
Alle 60-vuotiaana naissukupuolen edustajana voit valmistautua röyhkeään puristeluun, kiimaisiin katseisiin ja melko suorasukaisiin ehdotuksiin.Nämä urokset todella sanovat suoraan mitä ajattelevat.
Mikäli onnistut välttämään nämä haukkana iskevät naarasharppuunat ja pujottelet ovelasti baarin läpi sinne pimeimpään nurkkaan, saat rauhassa nauttia 70-80- luvun kuumimmista hiteistä, satunnaisesta Petri Nygårdista ja epävireisestä kieunnasta jonkun innostuessa karaokeen.


Tervetuloa siis elämäsi takuulla muuttavaan kokemukseen Ruukkiin!
Toivotan kaikki eksyneet sielut seikkailulle kanssani.
Tule, tseh! Maakuntamatkailua!
Täällä käytiin hei sotaakin, joskus, like, thousand years ago.

Kaikki on syöpää

Osa teistä saattaa pitää tämänkertaista otsikkoa aika raffina. Se kuitenkin kirjoitti itse itsensä, ja mikäpä minä olen blogini tahtoa tuomitsemaan. Eikä minua oikeastaan ihan kamalasti edes kiinnosta - tänä kauniina alkusyksyn aamuna tunsin nimittäin kauan kaipaamani inspiraatiovihan tulvahduksen lukiessani ilmeisesti omasta lähes ilmiömäisen nerokkaasta blogistani kopioitua paskaa.

Tahtoisinkin siis puhua tällä kertaa joistakin mieltäni ruosteen tavoin nakertavista ominaisuuksista ja tavoista, joita ihmislapsen tulisi surkealla elon tiellään kaikin tavoin välttää, karttaa ja väistellä. Kukaan ei ole täydellinen, mutta ehdoin tahdoin typeryydessä vaeltaminen.. ei se Jeesuskaan itse ristille ripustautunut. Teksti ei ole kamalan pitkä, sillä aihe vituttaa ja aiheuttaa kirjoittajassa kouristuksia.

1. "Joku teki, mäkin teen"

Kävit näyttelyssä, sait inspiraation, ostit maalit ja sulkeuduit yksiöösi kuukausiksi näkkileipäkuurilla toteuttamaan sisäistä pellehermanniasi. Ei sillä että keksisit mitään omaa - päätit nimittäin maalata Mona Lisan uudestaan. Ja aika kamalahan siitä tuli.
Luit hienon teoksen, sait inspiraation, ostit paperia ja sulkeuduit kivenkoloon kuukausiksi hernekeittokuurilla toteuttamaan sisäistä Kafkaasi. Ei sillä että kirjoittaisit mitään omaa - ulos pullahti jokin kirjallisuuden sairas tekotaiteellinen sekasikiö, joka pitäisi haudata välittömästi sementtiin sata kilometriä maanpinnan alapuolelle.
Väkisin ei tarvitse yrittää. Kaikista ei esimerkiksi tule valokuvaajia - Uusi hieno järjestelmäkamera ei osta sinulle näyttelyä eikä varmasti tuo töitä. Loppujen lopuksi olet vain ironinen irvikuva etsimässä omaa juttuaan - eikä kukaan naura kanssasi.

2. "Moi mä oon Marja ja mä rakastan syyliä"

Tässä se on taas asia jota en ole koskaan tajunnut.
Mitä ajattelee ihminen, joka avaa keskustelun täysin tuntemattoman ihmisen kanssa kertomalla, että sairastaa esimerkiksi jotakin suhteellisen vakavaa sukupuolitautia? Kuka tahtoo kertoa puolitutulle vetävänsä päivittäin raskaansarjan lääkitystä psykoosiin? Tai että oli niin rankka lapsuus, ettei uskalla vieläkään syödä ilman vesuria vasemmassa, atrainta oikeassa kädessä ja pikkusisko pitää tukistaa uneen joka yö?

Kyllä, elämäsi saattaa olla vitun ghetto. Kyllä, saatat olla oikeasti ihan mukava, mielenkiintoinen ja jopa ajoittain hauska ihminen. Mutta aloitapa tuttavuus jollakin surullisella, negatiivisia mielleyhtymiä aiheuttavalla dramaattisella tarinalla huumeriippuvaisesta prostituoituäidistäsi joka pakottaa sinut iltaisin ajelemaan häpykarvoitustaan. Ihan turha kuvitella että tuntisin sinua kohtaan sääliä. Lähinnä huvitun käsitysestäsi soveliaasta tavasta aloittaa tuttavuus.

"3. En ymmärrä, en osaa lukea, olen idiootti"

"Ohjeet kääntöpuolella"
- Nonii elikkäs mää soitin ku toinoinnii en noita ohjeita löytänä, ne on yleensä tässä etupuolella mutta nyt en löytänä, missähän ne on ne ohjeet?

"Virustorjuntaohjelmasi on havainnut haittaohjelman, suoritetaanko puhdistus?"
- Joo elikkäs äkkiä nyt kone kiinni voi helvatan helvata kuka niitä on niitä viiruksia ladannut miten ne nyt saa pois sitten ne viirukset? 

"Sisäänkäynti Vittureijänkadun päädystä"
- Juu elikkäs mitenkä se nyt ei aukea tämä ovi, on ihme touhua joo, ei kato ei se vaikka miten mä nyt tästä vedän tästä kahvasta niin ei tää aukee yhtään tää ovi nyt?

"Tavaratalo ei vastaa säilytykseen jätetyistä tavaroista"
- Tuotanoinnii elikkäs kun minä nyt jätin tuonne lokeroon minun kapsäkin ja nyt se ei se kapsäkki siellä ole ja ihan kamalasti tarvitsen sitä kapsäkkiä niin miksi te ette nyt sitä voi etsiä minulle sitä, on minusta kyllä kaupan vastuulla tämä?

"Hiljaisuus salissa"
- NO TERVE IRMA EI TÄSÄ MITTÄÄN ET YHTÄÄN PAHAAN AIKAAN SOITA, HYVÄ AIKA ON NYT, MITÄS SULLENNII KUULUU, MITENKÄ NE PETUNIAT SIELÄ JAKSELOO, ONKO OLLUNA KIPIÄNÄ POLOVET VIELÄ? MITENKÄ? EI KUULU!!!!!!

Lopettakaa nyt hyvät ihmiset.
Opetelkaa oma äidinkielenne, opetelkaa käytöstavat, opetelkaa lukemaan, opetelkaa ajattelemaan hetki ennen toimeen ryhtymistä - ja ennen kaikkea, opetelkaa vittu olemaan.

-
Kirjoittaja tahtoo lisäksi muistuttaa, että ei ne marjat sieltä metsästä itse itseään kerää.