3.29.2011

Maailman parhaat asiat ovat moraalittomia

Tänä aamuna heräsin, katsoin peiliin ja huomasin mielettömän määrän sukupuolitoimintovälineitä ympäri ohimoitani ja otsaani. Revin vaatekaapin lattialle, kävin niin kuumassa suihkussa että selkänahka irtosi ja lampsin kahden metrin askeleilla keittiöön päräyttämään uskollisen Moccamasterini tulille. Samalla kun kuuntelin ihanaisen kojeen rupsutusta, lääräsin naamaani erinäisiä maaleja ja mietin että miten helvetissä jo herätessään voi olla niin pahalla päällä.
Ulkona näytti hyytävälle, vaatteet olivat yön aikana muodostuneet epäsopiviksi ja inhottaviksi, naama ei näyttänyt yhtään siltä kuin olisin toivonut sen näyttävän ja hiuksista ei varmaan tarvitse edes mainita.

Kaikki kuitenkin muuttui, kun olin haparoivin käsin ryystänyt ensimmäisen kupillisen kahvia. Se oli kuin olisin hypännyt yksisarvisen selkään, juonut seksistä ja rakkaudesta puristettua eliksiiriä ja matkannut mikä-mikä-maahan. Sitten rakas iPodini yhtyi muumimukini yritykseen pelastaa edes jotkin järjellä olevista hermoni rippeistä käynnistäen omatoimisesti hampaista paikkoja ravistelevan dubstep-session. Näin oli aamuni jälleen raiteillaan ja olin valmis kohtaamaan opintien. Aamuinen suostanousemisepisodini sai minut miettimään materiaalisia- ja muita iloja, joista ihminen repii voimia tuleviin päiviin. En nyt puhu pikkulässytyksistä, kuten "rakkaudesta" tai "siitä kun joku hymyilee sinulle", vaan aidoista, kunnon iloista. Niistä, mitä me materialistit rehellisesti kumarramme. Eläköön materialismi. Eläköön maalliset ilot.

1. Dubstep.
Se tärisyttää taulusi seiniltä. Se pysäyttää, tai vaihtoehtoisesti käynnistää, sydämesi. Se pystyy ratkaisemaan rubikin kuution. Tai vaikka viisi. Se päivittää blogisi, saa sinut laukeamaan tuhansien universumien voimalla. Se jopa keittää kahvisi ja polttaa tupakkasi puolestasi. Et tarvitse enää muuta, kun sinulla on Rob Sparx, Tek-One ja vaikkapa Noisia. Siitä ei ole paluuta, mutta tahdot silti sisään. Ja vaikka et tahtoisikaan, niin pakko ottaa. Pakko ostaa paremmat kuulokkeet, pakko ostaa paremmat kaiuttimet. Pakko tykätä, myös naapureiden.

2. Ruoka.
Niin surullista, mutta tottahan se on; Ruoka pystyy täyttämään sielustasi sen tyhjiön, jonka joku urpo on sinne kaivertanut. Kuvitellaan tilanne, jossa olet eronnut ja ystäväsi eivät osaa auttaa syystä tai toisesta. Leikitään nyt että he kaikki vihasivat entistäsi. Kuka on vierelläsi silloinkin, kun muut nauravat? Kuka seisoo ylpeänä käsipuolessasi, kun maailma on sinut hyljännyt?
- Tuplajuustopizza. Kinkkuvoileipä. Jauheliha ja makaroni. Lasagne, hampurilainen, levyllinen tummaa suklaata. Sinä ja ruoka, yhdessä, ikuisesti. Se ei puhu sinusta pahaa: kuinka eilenkin kävit salaa imaisemassa pirtelöä. Tai kuinka kuolasit kadulla ohimenevää muffinsia. Sinun on lupa, sillä ruoka on universaalia ja ylittää kaikki rajat.

3. Alkoholi.
Alussa Jumala loi miehen ja naisen, vain nähdäkseen että se oli ihan paska idea. Sitten hän loi alkoholin ja näki että se oli hyvä. Ihmiset lisääntyivät, täyttivät maan, ja kaikki elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Alkoholi on kuin se hyvä haltijatar ja sinä vain rääsyläinen. Betonituhkimo. Elät tuhkanharmaassa todellisuudessa, joka pakottaa sinut kohtaamaan itsesi antisosiaalisena, lihavana, rytmitaidottomana molopäänä, joka "tunnetaan" vain paskasta läpästään. Nyt sinulla on kuitenkin mahdollisuus muuttua yhdeksi illaksi prinsessaksi. Osta jo tänään, niin maailma näyttää paremmalta [lasin läpi ja korkeintaan noin 7h]. (Varoitus: Saattaa aiheuttaa riippuvuutta epätodelliseen minääsi, epätoivottuja sikiämisiä, rasvamaksaa ja aamupahoinvointia. Ei pienille, eikä oikeastaan isommillekaan lapsille.)*

4. Kahvi.
Hyvää huomenta kulta. Täällä minä sinua odotan, märkänä, tummana ja tulisena, kuumana omalla paikallani keittiössä. Tule ja litki minua, niin saan olosi paremmaksi. Anna minun hukuttaa murheesi ja ankeutesi, väsymyksesi ja aamupäivän palaverisi. Anna minun hyväillä makunystyjäsi hellästi, kuin hieroja väsynyttä runkoasi. Nosta minut käsivarsillesi, niin lupaan viedä kaiken pahan pois, sillä kuten ruoka ja chili, mekin kuulumme yhteen. 

5. Tietokone(+internet).
Voit olla mitä ikinä haluat. Voit olla insinööri, malli tai vaikka Leonardo DiCaprio. Näet Megan Foxin (melkein) alasti halutessasi päivittäin. Löydät uusia jännittäviä tuttavuuksia esimerkiksi Demilästä, Habbo Hotelista, Hamppufoorumilta, mitä ikinä keksit. Saatat tienata vähän rahaa, tunnet ehkä olevasi haluttu ja voit paikata sielussasi ammottavan yhteisöllisyydentarpeen tässä ihmeellisessä maailmassa, jonka vain oma rakas koneesi voi sinulle tarjota. Anna itsellesi lupa kadota ja unohtaa olemassaoleva, sillä nyt ei ole aika haaveilla. Nyt on aika toteuttaa.
 
---
100daysofdisapproval ei suosita saati arvosta alkoholismia.

7 kommenttia:

Kata kirjoitti...

Mun täytyy nyt tunnustaa ihan rehellisesti kiertelemättä, että SANDRA sun blogia voittanutta ei oo ! AAAAAAAAAA parhautta ♥ susta vois tulla vaikka youtubevitunfeimi ympäri maailman jos rupeisit tekee sun blogia videomuodos aaaaaaaaaaa

Semitex kirjoitti...

Muuten hyvä mutta se vaatis sitä että puhuisin pelkkää englantia, jollon kaikki jutut ei olis ehkä niin sujuvia kun mitä ne mun blogissa ajottain on. Ihana oot kata, sua armastan ._.<3

Anonyymi kirjoitti...

Sandra sä oot outo mut nero....loistavia oivalluksia! Ala tulla Helsinkiin!

Semitex kirjoitti...

Heti kun paljastat nimes, voin harkita.

Anonyymi kirjoitti...

sndra postaa jo

Semitex kirjoitti...

ei oo inspannu ._.

Anonyymi kirjoitti...

sandra luin nyt nää sun tekeleet kaikki vihdoinki; täytyy sannoo et meitsii vietiin ku kuoriämpäriä :D oot musta aina ollu nii hyvä kirjottaa (vaikka pienki oikeuden julkasta nimeeni) Nää on täyttä asiaa ja välil nauroin niin kovaa :--D Ja kun sulla on noin pelottavan hyvä kirjotusasu et saat tämmöset yleiset mielpiteet niinki kiinnostaviks et ihan vitutti ku teksti loppu! siks näiton ilo lukkee ku ei oo vaan jotain turhaa ja perusteetonta lässytystä tai jonku elämääsä kyllästyneen lahon vuorisaarnaa. Silti välillä vähän kyl vaikuttaa et oot yks omissa maailmoissas elelevä ölväke :D

Lukijat